maanantai 22. elokuuta 2022

Adhd aikuisena


 Osa 14

Adhd aikuisena

Minä sain nyt aikuisena ADHD-diagnoosin.
Miten se todettiin?
Minulle tehtiin paljon psykologisia testejä ja psykiatri haastatteli. Minulla todettiin tarkkaavaisuuden haasteita, vaikeus keskittyä olennaisiin asioihin, vaikeus keskittyä pitkään ilman ajatusten harhailua ja vaikeus suorittaa tehtäviä määrätietoisesti ja tehokkaasti.

Mäntässä asuessa minulle kokeiltiin yhtä adhd-lääkettä, joka oli lyhytvaikutteinen, mutta se teki minut yliaktiiviseksi. Silloin lääkäri sanoi, että lopetetaan lääke, ja vielä sanoi, että ei oteta muuta tilalle.
Olinkin varmaan sitten pari vuotta ilman mitään adhd-lääkettä, kunnes muutimme Isokyröön ja lääkäri haastatteli minua ja sanoi, että kokeillaan sen nimistä lääkettä kuin Concerta. Se on pitkävaikutteinen Lääke.
Tuo Lääke on sopinut minulle oikein hyvin.
Nyt annostusta juuri nostettiin ja voin todella hyvin adhd:n puolesta.
Olihan se aikamoista saada kuulla, että minulla on myös adhd.
Nyt ymmärrän paremmin muutamia asioita, että miksi en ole osannut keskittyä.
Miksi olen tehnyt montaa asiaa kerralla ja vain hetken aikaa kutakin.
Olisipa asiaa tutkittu silloin kun olin vielä koulussa. Mutta ei siihen aikaan edes tiedetty tällaisesta kuin adhd.

Eikö sanontakin sano, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun oma lapsi sairastuu vakavasti

  Osa 74 Kun oma lapsi sairastuu vakavasti Lapseni joka on jo aikuinen, mutta aina sydämessäni. Hän elää normaalia elämää vuosikaudet, ...