sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Päiväkirja osa 7

 



Osa 48

20.11.2022

Hei päiväkirjani.
Tämä viikko on mennyt nopeasti.
Tämä viikko on sisältänyt jännitystä ja yllätyksiä.
Jännitystä oli keskiviikkona kun miehelläni oli toimenpide sairaalassa.
Häneltä poistettiin varpaankynsi josta tutkitaan ettei ole melanoomaa. Oireet oli musta kynsi.
Kirurgi kyllä oli ollut sitä mieltä, että kyseessä saattaisi olla pelkkä verenpurkauma.
No, nyt odottelemme kuukauden verran, että saadaan tulokset.
Minä varmaan jännitän enemmän kuin mieheni.
Lauantaina meille tuli poikamme ja miniä viettämään iltaa.
Söimme päivällisen ja hetken päästä kahvit ja omenapiirakkaa.
Mieheni oli leiponut todella herkullisen piirakan.
Kahvien jälkeen päätimme hieman pelailla.
Pelattiin smart 10 peliä.
Meidän perhe tykkää pelailla erilaisia lautapelejä. Eniten jotain tietovisa pelejä.
Sunnuntaina nukuinkin pitkään, heräsin klo 11.
Mieheni oli herännyt jo aiemmin ja laittoi aamukahvit kun nousin ylös.
Sitten mieheni päätti jälleen leipoa, tällä kertaa minulle gluteenittomia sämpylöitä.
Päivällä viestittelin toisen miniän kanssa.
Juttelimme heidän pojan tulevista nimiäisistä
Minulla onkin jo ikävä tuota pientä poikaa.
Onneksi enää pari viikkoa kun nähdään.
Tuo pieni poika on varmasti jo kasvanutkin kovasti.
Mitähän sitä ostaisi nimiäislahjaksi?

2 kommenttia:

Kun oma lapsi sairastuu vakavasti

  Osa 74 Kun oma lapsi sairastuu vakavasti Lapseni joka on jo aikuinen, mutta aina sydämessäni. Hän elää normaalia elämää vuosikaudet, ...