Osa 56 13.1.2023
Perjantai
Heräsin aamulla klo 10 aikaan ja sit aamupalalle.
Aamupalan jälkeen lähdimme asioille.
Kun asiat oli hoidettu, tulimme kotiin valmistelemaan päivän ruokailuja.
Tänään oli tulossa kolmet vieraat.
Ensin tuli miniä tyttöjen, ( lapsenlapset ) kanssa.
Heidän kanssaan söimme salaattiaterian.
Tytöille toki oli lisäksi kalapuikkoja.
Teimme ruokaisan salaatin.
Klo 17 aikaan tuli yksi pojistamme vaimonsa kanssa.
Heidän kanssaan oli toinen kattaus.
Sitten seurustelimme ja odotimme tyttäreni perhettä.
He tulivat klo 19 aikaan.
Olipa ihana nähdä heitä kun eivät jouluna päässeet.
Ensimmäisenä piti tietysti avata paketit kun pieni Leo poika oli odottanut niitä.
Saivat siis myöhässä joululahjansa.
Leo oli aivan innoissaan.
Leo sai monster Jam kauko-ohjattavan auton, se tuntui olevan mieluinen.
Voi sitä riemun määrää kun hän avasi paketteja.
Ilta meni uusilla leluilla leikkiessä.
Kun Leo meni nukkumaan niin me aikuiset seurustelimme puoleen yöhön asti.
14.1.2023
Lauantai
Aamulla heräsimme klo 9 aikaan.
Herätys tuli kun Leo tuli huoneeseemme ja laittoi valot.
Nousimme aamupalalle ja sen jälkeen mieheni ja tyttäreni lähtivät käymään kaupassa.
Minä, Leo ja vävy jäimme meille odottelemaan.
Kun he tulivat kaupasta, aloimme valmistelemaan lounasta.
Lounaan jälkeen oli Leon päiväuni aika.
Ei Leo malttanut nukkua mutta ainaki huilasi hetken aikaa.
Sillävälin tyttäreni valmisteli päivällistä.
Oli kuitenkin pitkään kypsymistä vaativa liharuoka tulossa.
Olikin muuten hyvää ruokaa kun päivällisen sit söimme.
Illasta lämmitimme saunan.
Ensin minä ja tyttäreni menimme saunaan. Seuraavaksi meni mieheni ja Leo.
Saunasta kuului onnellisia kiljahduksia kun Leo heitti vettä ympäriinsä.
Saunomisen jälkeen otimme vastapaistettuja lettuja.
Pian olikin jo Leon aika mennä nukkumaan.
Me aikuiset vietimme iltaa.
Nautimme viiniä ja pelailimme yhdessä.
Kello onkin jo 1.00 joten päätimme mennä nukkumaan.
15.1.2023
Sunnuntai
Aamulla taas herätys klo 9.
Aamupalalle. Tyttäreni oli keittiössä jo laittanut aamiaiseksi munia, pannukakkusia, marjoja ja kahvia.
Olipa ihana nousta valmiiseen pöytään.
Aamupalan jälkeen tyttäreni perhe alkoi tekemään kotiinlähtöä.
Leo olisi halunnut leikkiä ja jäädä mummin ja paapan luo.
Mutta tällä kertaa se ei sopinut.
Olipa mukavaa kun kävivät.
Nyt on taas hiljaista.
Mieheni kävi kaupassa iltapäivällä ja nyt pitäisi tehdä jotain ruokaa.
Ilta meneekin sitten vaan oleillessa.
Mieheni menee jo aikaisin nukkumaan koska hänellä alkaa maanantaina työt klo 4.00.
Minä jään katsomaan telkkua.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti