Osa 66 26.3.2023
Sunnuntai
Heräsin aamulla 8.30.
Aamupalan jälkeen oli hetki aikaa kunnes mieheni piti lähteä töihin.
Minä mietin, että voisiko jotain pakata, mutta ei ollut enää tyhjiä laatikoita.
Kuluva viikko onkin mennyt tavaroita pakatessa.
Lähes kaikki irtotavarat on melkein pakattu.
Lähinnä käyttöastiat, vaatteet ja pesuvälineet on vielä pakkaamatta.
Maanantaina 27.3 saamme avaimet uuteen kotiin.
Nyt on jo sunnuntai ilta kun tätä kirjoitan.
Joten yksi yö ja uuden kodin laittaminen alkaa.
Siitä se taas alkaa, muutto.
Muutamme Isokyröstä Vaasaan.
Mieheni on Vaasassa töissä joten siksi muutamme sinne.
Odotan jo kovasti uuden kodin sisustamista.
Olen ostanut muutamia uusia sisustusjuttuja.
Uuden kodin laittaminen on aina mukavaa puuhaa.
Ja muuton yhteydessä saa yleensä ylimääräisiä tavaroita laitettua pois.
On oikeastaan kiva nyt muuttaa.
Kaksi poikaamme asuu myös Vaasassa.
Asumme sitten kaikki kahden kilometrin säteellä toisistamme.
Yleensä minua on rasittanut muuttaminen ja se on saanut minut masentumaan, mutta nyt tuntuu, että sitä ei ole.
Ehkä siksi, että tällä kertaa odotan muuttoa.
Aiemmilla kerroilla en ole ollut halukas muuttamaan.
Jos vaikka Vaasasta löytäisi jonkin uuden harrastuksen.
Vaasassa on muutakin ihanaa odotettavissa, mutta siitä sitten joskus myöhemmin lisää.





