torstai 16. maaliskuuta 2023

Loma Levillä osa 2

 



Osa 64

15.3.2023
Keskiviikko
Heräsin aamulla klo 8 jälkeen. Muut kuuluivat olevan kanssa jo hereillä.
Aamupesut ja aamupalalle.
Tyttäreni oli tehnyt pannukakkuja.
Aamupalan jälkeen lähdimme shoppailemaan Levin keskustaan.
Kävimme myös pannukakkutalossa syömässä.
Olipa hyviä pannukakkuja.
Syönnin jälkeen kaupan kautta mökille.
Sitten vähän suunnittelua mitä tehdään iltapäivällä.
Olimme menossa kylpylään uimaan mutta se oli aivan täynnä.
Ei muutakuin mökille takaisin.
Vähän tietysti harmitti.
No, toisen kerran sit.
Teimme sitten päivällistä.
Yksi nuoripareista lähti ravintolaan syömään.
Täällä Levillä on satanut lunta nyt pari päivää todella paljon.
Seurustelimme loppuillan.
Nukkumaan menimme 23 aikoihin.

16.3.2023
Torstai
Heräsin aamulla klo 8.30.
Aamupesun jälkeen taas aamupalalle.
Täällä mökillä meillä onkin ollut runsaat aamupalat, melkein kuin hotellissa.
Mutta onhan täällä aktiviteettia vähän normaaliarkea enemmän.
Osa porukasta lähti hiihtämään ja tytär Leon kanssa meni laskettelemaan.
Minä en viitsinyt lähteä vain seisoskelemaan kun pakkastakin on 10 astetta, jäin mökille.
Miniä soitteli minulle kun olin yksin mökillä.
Kun porukka tuli takaisin niin lähdimme kylpylään uimaan.
Olimme siellä pari tuntia.
Kun lähdimme sieltä niin menimme syömään lounasta.
Sitten kävimme Levin huipulla katsomassa maisemia.
Kun tulimme mökille niin kello oli senverran, että piti valmistautua treffeille mieheni kanssa.
Kävimme syömässä sokos hotel ravintola Kiisassa.
Oli tosi hyvät ruoat.
Sieltä lähdimme ja poikamme tuli hakemaan meidät.
Tulimme mökille ja sauna oli jo lämmin joten menin tyttäreni ja Leon kanssa saunaan.
Kun Leo meni nukkumaan niin me aikuiset aloimme pelaamaan smart 10 peliä.
Nukkumaan mentiin noin 24 aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun oma lapsi sairastuu vakavasti

  Osa 74 Kun oma lapsi sairastuu vakavasti Lapseni joka on jo aikuinen, mutta aina sydämessäni. Hän elää normaalia elämää vuosikaudet, ...