lauantai 30. syyskuuta 2023

Lapin matka, osa 3


                 





28.9.2023

Aamulla kun heräsin niin taas samat aamurutiinit kuin aiemmin.
Aamupalan jälkeen mieheni lähti tutustumaan Ivalon lentokentälle.
Hän kun on töissä Vaasan lentokentällä.
Minä, poikamme ja miniä jäimme mökille.
Olisimme kyllä päässeet mukaan mutta emme halunneet.
Kun mieheni tuli takaisin niin aloimme valmistamaan ruokaa.
Takkaan tulet ja kalaa paistumaan takkaan.
Minulle oli naudanliha pihviä,  koska en voi syödä kalaa, olen sille allerginen.
Syönnin jälkeen oli taas miesten saunavuoro.
Iltaa istuimme ja nautimme toistemme seurasta.

29.9.2023
Aamulla minut herätettiin puoli yhdentoista aikaan.
Aamupesut ja aamupalat ja sitten päivän juttuihin.
Kahden aikaan lähdettiin käymään ravintolassa syömässä.
Ravintolan nimi oli Anne's Garden Grill & cafe.
Sen jälkeen lähdimme auto kierrokselle katselemaan paikkoja.
Ja kävimme myös ostoksilla.
Jälkiruoalla kävimme Kaunispään Huippu ravintolassa.
Otimme, miniä, minä ja poikamme minttukaakaot ja mieheni otti kahvin.
Kun tulimme mökille, niin arvatkaa mitä miehet teki?
Kyllä, laittoivat saunan lämpiämään.
Saunan jälkeen vähän oleskeltiin ja juteltiin kaikenlaista, suunniteltiin jo seuraavaa lapinlomaa.
Tänään menemme ajoissa nukkumaan koska seuraavana aamuna on aikainen herätys.
Lähdemme aamulla ajamaan kotia kohti.

30.9.2023
Aamulla herätys klo 6.45.
Pikainen aamupala, se mitä maistui.
Yleensä noin aikaisin aamulla mulle ei maistu.
Mökin siivous, auton pakkaus ja kotimatka alkaa klo 8.35.
Sodankylässä pieni tauko ja matka jatkuu.
Rovaniemellä ruokatauko.
Osa porukasta söi Rovaniemellä ja osa syö myöhemmin, koska kaikilla ei ollut vielä nälkä.
No mutta, Tupoksen abc:llä pysähdyimme syömään, kaikki söi jotain.
Vielä olisi neljän tunnin matka kotiin, klo 15.15.
Matka siis jatkuu.
Matka alkaa olla päätöksessään.
Vielä puoli tuntia Vaasaan.
Kaupan kautta kotiin, autosta matkatavarat sisälle ja illan viettoon.
Koko reissu oli oikein onnistunut.


keskiviikko 27. syyskuuta 2023

Lapin matka, osa2

 





Lapin loma, osa 2


25.9.2023

Mieheni herätti minua vaille kaksitoista.
Minulla oli kolmen viikon univelat takana.
Aamupesut ja aamupalalle.
Aamupalan jälkeen miehet lähtivät heittelemään frisbeegolfia.
Me naiset jäimme mökille.
Kun miehet tulivat takaisin, aloimme valmistamaan ruokaa.
Ruoan jälkeen miehet menivät taas saunaan.
Sen jälkeen me aloimme pelailemaan smart 10 peliä.
Pelailimme siihen asti kunnes porukkaa alkoi väsyttämään.
No, sitten ei auttanut kuin mennä nukkumaan.

26.9.2023
Mieheni herätteli minua 8.30.
Aamupesut ja aamupala.
Aamupalan jälkeen aloimme keräilemään tavaroita, koska menemme viettämään aikaa ja ruokailemaan laavulle.
Laavulle mennessä näimme useaan otteeseen poroja tiellä.
Kävimme kolmella eri laavulla mutta kaikissa oli porukkaa.
Päädyimme sitten tekemään poronkäristystä takassa.
Sillä kokkimme haluaa tehdä ruoan tulella, lapissa kun ollaan.
Mutta ainakin näimme hienoja maisemia ja ruskaa.
Iltasella miehet menivät saunaan, taas.
Tottahan mökillä pitää sauna lämmittää joka päivä.
Sitten seurustelimme iltaa istuen ja viiniä nautiskellen.
Ulkona oli illalla hienot revontuletkin.

27.9.2023

Mieheni herätteli  minua jälleen, kello oli yhdeksän.
Aamupesujen jälkeen aamupalalle.
Aamupalan jälkeen miehet lähtivät heittelemään frisbeegolfia.
Kun miehet tulivat takaisin niin kokkimme alkoi valmistamaan takassa ruokaa.
Ihanaa kun perheessä on kokkipoika joka loihtii erilaisia herkkuja.
Ja tietysti ruoan jälkeen miehet laittoivat saunan lämpiämään.
Sitten istuttiin iltaa, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin niitä näitä.
Seuraavaa aamua odotellessa.



maanantai 25. syyskuuta 2023

Lapin matka osa 1

 




Osa 73


22.9.2023
Aamulla herätys seitsemältä.
Aamupesut ja aamupalalle.
Aamupalan jälkeen pakattiin loput tavarat ja sitten tavarat autoon.
Matka kohti Rovaniemeä alkoi klo 10.
Meitä on matkassa minä ja mieheni ja yksi poikamme ja miniä
Kalajoen hiekkasärkillä pysähdyimme syömään eväitä.
Sää oli aurinkoinen ja lämmintä oli 21 astetta.
Meren äärellä oli mukava syödä.
Matka jatkui ja kun tulimme Tupokselle niin kävimme syömässä ruoan.
Siitä matkaa Rovaniemelle vielä reilut 200 km.
Sää on lämmennyt 22 asteeseen.
Hassua on se, että syyskuu jo lopussa ja vielä riittää kesäisen lämpimiä päiviä.
Rovaniemellä olimme 18.30.
Kävimme kaupassa ja sitten menimme majoitukseen.
Aloimme valmistamaan evästä.
Kaikilla oli jo nälkä.
Miehet kävi vielä saunassa ennen syöntiä.
Iltaa istuimme klo 24.30 asti.

23.9

Mieheni herätteli minua klo 8.30.
Aamupesujen jälkeen aamupalalle.
Aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja siivosimme majoituksen.
Sitten teimme vähän kierrosta Rovaniemellä, koska miniämme ei ole aiemmin käynyt näin pohjoisessa.
Hänelle tämä reissu on ainutlaatuinen.
Kävimme joulupukin pajakylässä ja tietysti kävimme katsomassa joulupukkia.
Sieltä lähdimme sitten jatkamaan matkaa kohti Saariselkää.
Matkalla oli aivan mahtava ruska.
Sodankylässä evästauko.
Söimme autossa eväitä.
Kun sitten pääsimme Saariselälle klo 16 niin asetuimme taloksi ja aloimme laittamaan ruokaa.
Miehet kävivät saunassa ja me naiset juttelimme sillävälin henkeviä.
Iltaa istuimme puolelle öin.
24.9.
Aamulla mieheni herätti minua 9.30.
Sitten aamupesujen jälkeen aamupalalle.
Aamupalan jälkeen lähdimme vähän kaupoille.
Kävimme Ivalossa ostoksilla.
Ivaloon mennessä näimme poroja tien reunassa.
Kiertelimme parikin kauppaa.
Takaisin tullessa kävimme Kaunispään päällä, se on 437 metriä merenpinnan yläpuolella.
Kun tulimme takaisin niin poikani (ravintolakokki) alkoi tekemään ruokaa, ja ruoka tehdään takassa.
Ruoaksi saamme kukkoo viinissä.
Olipas muuten todella hyvää.
Miehet lähtivät vielä kävellen käymään kaupassa.
Kun he tulivat niin menivät sitten saunaan.
Sitten istuimme iltaa ja pelasimme korttia.
Puolilta öin menimme nukkumaan.



maanantai 4. syyskuuta 2023

Lääkkeiden lopetus

 

Osa 72
4.9.2023

Olen tässä jo jonkun aikaa miettinyt, että joko uskaltaisi alkaa vähentämään  mielialalääkitystä.
Yksi lääke on masennukseen ja paniikkihäiriöön ja toinen harhoihin.
Tietenkään sitä ei voi tehdä ilman lääkärin lupaa.
Pitäisi siis varata lääkäriaika sitä varten.
Oloni on tällä hetkellä aika hyvä ja tasainen.
Ainoa mikä mietityttää, on tuleva syksy ja pimeä kausi.
Yleensä syksyllä minulla on ollut masennusta.
Toki ensin voisi kokeilla tuon harhoihin olevan lääkkeen lopettamista.
Välillä vaan tuntuu, että aivoni olisivat selkeämmät ilman lääkkeitä.
Tokihan tällaiset lääkkeet tekevän olon hieman sumuiseksi.
Ja onhan näissä nyt muutenkin haittoja.
Esim. tunteita on vaikea käsitellä.
Elämä tuntuu turtuneelta.
Tuntuu siltä kuin minun tunteeni olisivat jossain kammiossa.
Toki vähän pelottaa, jos lääkitystä vähennetään/lopetetaan niin tuleeko oireeni takaisin vai olisiko se kuitenkin helpotus ja osaisinkin elää ilman lääkkeitä.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Olen nyt syönyt lääkkeitä noin kahdeksan vuotta, osaa vain kolmisen vuotta.
Kaikkihan alkoi siitä, kun minulla tuli ensimmäinen paniikkikohtaus.
Ja sekin siksi, että aloin muistamaan sen, kun minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi.
Nuo asiat olen käsitellyt terapiassa ja nykyään osaan käsitellä sitä asiaa.
Paniikkikohtauksiin minulla on myös keinoja.
Voisiko tunnelin päässä näkyä valoa?

Kun oma lapsi sairastuu vakavasti

  Osa 74 Kun oma lapsi sairastuu vakavasti Lapseni joka on jo aikuinen, mutta aina sydämessäni. Hän elää normaalia elämää vuosikaudet, ...