Osa 72
4.9.2023
Olen tässä jo jonkun aikaa miettinyt, että joko uskaltaisi alkaa vähentämään mielialalääkitystä.
Yksi lääke on masennukseen ja paniikkihäiriöön ja toinen harhoihin.
Tietenkään sitä ei voi tehdä ilman lääkärin lupaa.
Pitäisi siis varata lääkäriaika sitä varten.
Oloni on tällä hetkellä aika hyvä ja tasainen.
Ainoa mikä mietityttää, on tuleva syksy ja pimeä kausi.
Yleensä syksyllä minulla on ollut masennusta.
Toki ensin voisi kokeilla tuon harhoihin olevan lääkkeen lopettamista.
Välillä vaan tuntuu, että aivoni olisivat selkeämmät ilman lääkkeitä.
Tokihan tällaiset lääkkeet tekevän olon hieman sumuiseksi.
Ja onhan näissä nyt muutenkin haittoja.
Esim. tunteita on vaikea käsitellä.
Elämä tuntuu turtuneelta.
Tuntuu siltä kuin minun tunteeni olisivat jossain kammiossa.
Toki vähän pelottaa, jos lääkitystä vähennetään/lopetetaan niin tuleeko oireeni takaisin vai olisiko se kuitenkin helpotus ja osaisinkin elää ilman lääkkeitä.
Mitä minun pitäisi tehdä?
Olen nyt syönyt lääkkeitä noin kahdeksan vuotta, osaa vain kolmisen vuotta.
Kaikkihan alkoi siitä, kun minulla tuli ensimmäinen paniikkikohtaus.
Ja sekin siksi, että aloin muistamaan sen, kun minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi.
Nuo asiat olen käsitellyt terapiassa ja nykyään osaan käsitellä sitä asiaa.
Paniikkikohtauksiin minulla on myös keinoja.
Voisiko tunnelin päässä näkyä valoa?

Nyt vaan tilaamaan laakarin aikaa keskustelua varten liittyen laakkeisiin ja niitten vahentamiseen.
VastaaPoistaSe olisi tarkoitus.
PoistaKannattaa tilaa lääkäri aikaa. Ainahan voi palata takaisin lääkitykseen tai kokeilla muita. Hoitokeinot kun kehittyy todella hurjaa vauhtia!
VastaaPoistaKiitos. Aion kokeilla.
Poista