Osa 58 8.2.2023
Masennus on palannut osittain elämääni.
Kaikki tuntuu vaikealta.
En jaksa eikä kiinnosta tehdä mitään.
Istun päivät pitkät sohvalla tekemättä mitään.
En jaksa kokata itselleni ruokia, kun ei huvita.
Olen kolme viikkoa syönyt salaatteja pääasiassa.
Ne saa nopeasti.
Huomasin itsessäni asian, joka on ollut minulla aiemminkin mutta nyt kiinnitin siihen huomiota.
Minulla on kausia kun tuhlaan rahaa holtittomasti.
Sekin on yksi oire.
Se ei ole hyvä asia.
Minulle tulee myös kausia jolloin puhun koko ajan ja sitten tulee hetki kun olen taas hiljaa.
Viimeiseen kuukauteen en ole nukkunut kunnolla.
Olen usein miettinyt, että mitä tämä kaikki on?
Luin netistä ja eteeni osui kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Oireet täsmää, ei kai vaan.
Sehän näistä mun diagnooseista vielä puuttuisi.
Minulla ei ole enää psykiatrin ja psykologin seurantaa joten pitää ottaa yhteyttä terveyskeskukseen.
Harmi sikäli, että siellä hoito ei ole samanlaista kuin asiantuntevalla lääkärillä eli psykiatrilla.
Depression oireet täsmää tän hetkiseen tilanteeseen.
En tiedä voiko adhd lääke aiheuttaa tämän?
Vai onko vain masennukseni tullut takaisin.
Masennuksen tunnistan.
Haluaisin voida paremmin.
Pitkään olikin hyvä olo.
Päivät nykyään ovat pitkiä.
Mies on päivät töissä ja minä kotona.
Yksinolo on tällä hetkellä kurjaa.
On hetkiä kun nautin siitä, että saan olla itekseni mutta juuri nyt se ei tunnu hyvältä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti