maanantai 13. helmikuuta 2023

Viikonloppu Porissa

 



Osa 59

10.2.2023
Perjantai
Heräsin aamulla yhdeksän aikaan kun mies tuli herättelee.
Mies oli käynyt jo töissä sinä aamuna.
Söimme aamupalan ja sitten aloimme pakkaamaan tavaroita autoon.
Klo 11 starttasimme auton nokan kohti Poria.
Menimme kyläilemään poikamme ja miniän luona.
Pikku Vili (4 kk )oli kasvanut kovasti.
Oli ihana nähdä heitä.
Sitten aloimme laittamaan ruokaa.
Kaikilla olikin jo kova nälkä.
Pian syönnin jälkeen kylään tuli lisää vieraita.
En tuntenut heitä joten tuli hieman ulkopuolinen olo.
He kuitenkin olivat mukavia ihmisiä.
Vili alkoi pian väsyä ja vieraitten oli aika lähteä, että Vili pääsee nukkumaan.
Näillä vierailla oli reilu yksivuotias mukana joka oli hieman kovaääninen, Vili hieman säikkyi häntä.
Iltaa vietimme pelaillen ja seurustellen.
Nukkumaan menimme puolen yön aikaan.

11.2.2023
Lauantai
Aamulla heräsimme yhdeksän aikaan.
Aamutoimet ja aamupalalle.
Miehet lähtivät käymään kaupassa.
Kylään tuli myös Vilin kummitäti.
Siinä seurustelimme porukalla.
Miehet tulivat kaupasta ja poikamme alkoi pian laittamaan ruokaa.
Kylläpä olikin herkullista kanaruokaa.
Ruokailussa oli mukana myös miniän täti joka oli tullut kylään.
Minäkin tutustuin häneen.
Ystävystyimme ja tulimme myös Facebook kavereiksi.
Kun hän lähti niin me jatkoimme seurustelua ja pelailimme jälleen siinä iltaa istuessa.
Pian kello olikin jo senverran, että oli mentävä nukkumaan.

12.2.2023
Sunnuntai
Vili oli herättänyt vanhempansa jo kuuden maissa.
Me nukuimme, tai oikeastaan minä nukuin puoli yhdeksään asti.
Ei muutakuin ylös ja aamukahville.
Kun aamukahvit oli juotu, tuli taas Vilin kummitäti.
Seurustelimme siinä jälleen porukalla.
Kolmen maissa söimme ja neljän aikaan me lähdimme ajamaan kohti kotia.
Oli mukava vierailu.
Kotona olimme klo 19 maissa.
Söimme iltapalan mieheni kanssa ja hänen pitikin mennä ajoissa nukkumaan, koska maanantai aamuna hänen piti olla jo klo 4 töissä.
Minä jäin vielä hereille ja tein palapeliä.
Menin itse nukkumaan klo 23.30.
Viikonloppu oli täynnä tapahtumaa.
Uusia ihmisiä paljon.
Välillä tuli itselle olo, että olen liikaa tässä porukassa.
Adhd oireet saivat minut ihmisvilinässä varuilleen.
Kaikki ne äänet joita kuului kun ihmiset puhuivat yhtäaikaa.
Onneksi olin ottanut lääkkeen, se vähän auttoi.
Mutta kaikenkaikkiaan oli mukava viikonloppu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kun oma lapsi sairastuu vakavasti

  Osa 74 Kun oma lapsi sairastuu vakavasti Lapseni joka on jo aikuinen, mutta aina sydämessäni. Hän elää normaalia elämää vuosikaudet, ...