keskiviikko 31. elokuuta 2022

Uusi harrastus


 

Osa 24

Uusi harrastus

Aamulla nukuin taas pitkään, heräsin klo 10 aikaan. Vähän oli aamulla sellainen olo, että tekisi mieli jäädä vaan sänkyyn. Mutta jaksoin nousta ylös. Onneksi.
Päivää kului ja sitten Ihana ystäväni soitteli minulle. Olin ajatellut häntä juuri eilen.
Kuuden maissa illalla sitten tein jotain repäisevää.
Tein jotain mitä en olisi vielä puoli vuotta sitten tehnyt.
Ilmoittauduin hopeakorukurssille.
Vähän jännittää mennä yksin ja aloittaa jotain uutta.
Toisena harrastuksena aloitamme mieheni kanssa tanssimisen. Tanssitaustaa meillä on aika paljon, on lavatanssin puolelta ja kilpatanssin puolelta.
Toivon, että harrastukset pitävät minut terveenä enkä masentuisi.

tiistai 30. elokuuta 2022

Hoitosuhde




 30.8.2022

Hoitosuhde

Hoitosuhde psykiatrin kanssa päättyi tänään. Lääkäri sanoi, että mä voin oikeen hyvin ja hän oli iloinen, että olen selvinnyt traumoistani. Ja masennuskin on remissiossa.
Itselläni on jotenkin epätodellinen olo.
Kuusi pitkää vuotta kävin terapiassa ja nyt se on ohi kaikin puolin.
Lääkitykset minulla vielä jatkuu pitkään.
Ilman niitä en vielä uskaltaisikaan olla.
Onhan tämä nyt mahtavaa.
Minulla on itsellänikin tosi hyvä fiilis.
Saako juhlia tätä?

maanantai 29. elokuuta 2022

Venetsialaiset


 


Osa 23


Eilen illalla 27.8.2022 mentiin pojan luo iltaa istumaan ja viettämään mökkikauden päättäjäisiä.
Ilta venyikin pitkäksi. Kotiin tultiin varmaan klo 1.00.
Aamulla 28.8 sitten nukuttikin, nukuin klo 11 asti. Olisin nukkunut pidempäänkin jos ei mieheni olisi herättänyt.
Aamupalan jälkeen mieheni lähti näytelmäharjoituksiin ja minä jäin kotiin.
En oikeastaan tehnyt mitään. Vähän otin kuvia ja sit vaan loikoilin.
Kun mieheni tuli kotiin niin söimme ja sen jälkeen vaan taas oleilin.
Ilta kuuden aikaan mies lähti bändireeneihin ja minä taas vaan olen, no, kirjoitan tätä.
Ei kai meinaa masennus tulla kun en jaksa kiinnostua mistään?
Vai olenko vaan väsynyt eilisestä?
Tässä olisi nyt tunti aikaa kun alkaa taas uusi kausi tanssii tähtien kanssa. Se pitää ehdottomasti katsoa.
Minua vähän kiinnostaisi lähteä jatkamaan kilpatanssia. Pitää houkutella tota miestä.
Mies haluais aloittaa lavatanssin puolella.
Katsotaan mihin päädymme.
Vaasaan joka tapauksessa aloittamaan jompaakumpaa.
Tämä päivä on mennyt aika nopeasti.
Olo on melko rauhallinen.

Tavoitteita




 Osa 22


Tavoitteita

Tämä olikin vaikeampi aihe.
Mitä ovat minun tavoitteeni.
No, varmaan ensimmäisenä tulee mieleen, että pysyisin terveenä loppuelämäni.
Ja saisin hyvän ja terveellisen vanhuuden.
Tavoitteena, ehkä se suurin tavoite,  oppia elämään niin, että uskaltaisin liikkua ulkona ja vapaasti ihmisten keskellä.
Tavoitteena uskaltaa jutella ja luottaa uusiin ihmisiin.
Joistakin saisi varmaan uusia ystäviäkin.
Tavoitteena olisi nähdä lapsuudenystävääni, näemme liian harvoin.
Tavoitteena olisi käydä äitiäni moikkaamassa turkissa.
Tavoitteena olisi aloittaa jokin harrastus.

Tässä muutamia tavoitteita. Tämä on vaikea aihe.

Miten toteuttaa tavoitteita?

Terveenä pysyminen, tietenkin vaatii terveelliset elämäntavat.
Miten uskallan lähteä ulos yksin?
Se vaatiikin jo enemmän sisua.
Uskallanko luottaa uusiin ihmisiin?
Minun pitää vain uskaltaa jutella, ei nyt ihan tuntemattomien kanssa, vaan puolituttujen.
Nähdä lapsuudenystävääni? Pitää vain sopia molemmille sopiva aikataulu ja nähdä.
Tavoitteena nähdä äitiä?
Se vaatii suunnittelua, aikaa ja rahaa. Toki haluan äitiä nähdä.
Ja tavoitteena harrastus?
Jokin uusi harrastus olisi kiva, pitää vaan uskaltaa.

Saa laittaa kommenttia ja saa kysellä.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Ahdistus


 


Osa 21

26.8.2022
Ahdistus

Oli syntymäpäiväni 25.8 ja olin jotenkin alakuloinen. En osaa sanoa miksi.
Säikähdin sitä itsekin ja luulin, että taasko masennun.
Elämässäni ei juuri nyt ole mitään isoja asioita tapahtumassa. Suunnitelmissa kyllä paljonkin kaikenlaista.
Ehkä osa näistä suunnitelmista saa minut ahdistumaan.
Voisiko vaan elää tätä elämää tässä ja nyt!
Syksyn tulokin ahdistaa.
Pimeä ja pitkä syksy ja talvi.
Eiei..... En saa ajatella näin. Minun pitää keskittyä itseeni ja hyviin asioihin elämässäni.
Mutta osaanko?
Pitää vaan muistaa ne faktat ja se mitä on nyt. Kaikki on hyvin.
En ole masentumassa, toivottavasti.
Masennus on pelottava asia. Ainakin minulle. Se lamauttaa.
Minun pitää nyt vaan keksiä jotain tekemistä, että saan ajatukseni kasaan ja ajatukset pois masennuksesta.
Ideoita otan vastaan?

lauantai 27. elokuuta 2022

Ote päiväkirjastani

 Osa 20

Ote päiväkirjasta

27.8.2022
Päivä kerrallaan

Elän tässä vähän niinkuin päivän kerrallaan.
En uskalla suunnitella asioita pitkälle.
Tänään tuli pojan tyttäret hoitoon klo 11.
Ihanat pienet tytöt.
Nyt ovat päiväunilla joten tässä on hetki hiljaista aikaa.
Iltapäivällä tulee yksi pojistani ja miniä kahville, vähän synttärikahveja juodaan.
Nyt kun on hiljaista niin olo tuntuu aika rauhalliselta.
Illalla ajattelin korkata synttärini kunniaksi kuohuviinin.
Vaikka synttärit olikin viikolla, mutta eihän sitä kesken viikkoa viitsi mitään ottaa.
Harvoin tulee edes mitään otettua mutta haluan vähän juhlistaa.
Ja ei, en lähde sille tielle mikä sai minut pohjamutiin.

Hyväksyntä


 Osa 19


Hyväksyntä

Miten olen hyväksynyt sairauteni, masennus, adhd, paniikkihäiriö, yms.
Alkuun minusta tuntui, että kaikki kasaantuu minun päälleni ja kysyinkin usein, että miksi?
Nykyään osaan käsitellä ja olenkin hyväksynyt "kohtaloni" eli sairauteni.
Vaikka joskus tuntuu, että miksi juuri minulle tulee tämä kaikki.
Läheiseni hyväksyvät sairauteni ja ystäväni myös.
En tiedä niistä jotka ovat tuttuja, mitä he ajattelevat.
Syrjintää en ole kokenut sairauksieni vuoksi.
Olenpas, nyt muistinkin. Ensimmäinen psykiatri jolla kävin, syrji minua, kyllä, hän sanoi minulle suoraan, että olen liian vanha saamaan apua.
Eikö apu kuulu kaikille sitä tarvitseville?
Siitähän alkoikin alamäkeni.
Siitä kirjoitinkin jo ensimmäisessä tekstissäni.
Jos haluat kysyä jotain niin vastailen mielelläni.

perjantai 26. elokuuta 2022

Pelko


 Osa 18


Pelko

Miten paljon menneisyyden haamut voikaan rajoittaa elämää.
Olen elänyt vuosikymmeniä kotona, lähtemättä yksin minnekään.
Olen pelännyt tavata uusia ihmisiä.
Olen pelännyt lähteä uusiin paikkoihin.
Olen pelännyt suuria ihmisjoukkoja.
Pelkään edelleen lähteä yksin.
Suurissa väkijoukoissa oleminen pelottaa.
Vaikka joku olisi mukanani niin pelkään.
Ja suuri pelko voi aiheuttaa paniikkikohtauksen.
Kun olin noin 9 vuotias, minut siepattiin.
Sieppaaja oli mies. Joku voi ajatella, että puhun satua, mutta totta tämä on.
Siinä on yksi syy pelkooni.
Toinen syy ja suurin syy on hyväksikäyttö mitä jouduin kokemaan noin 10 vuotta.
Vaikka olen käynyt terapiassa ja osaan nyt hyväksyä, ei se on väärä sana, osaan käsitellä tuota hyväksikäyttöä mutta pelkoni ei ole hävinnyt.
Terapiassa käsiteltiin näitä asioita ja minun pitäisi osata ottaa faktat huomioon.
Osassa asioita osaankin mutta miten saan pelkoni häviämään?
Hyväksikäyttö on jättänyt ikuisen jäljen minuun, pelon.
Aina kun, jos kuljen yksin jossain, katson koko ajan taakseni. Varmistan, että olen turvassa.
Olen miettinyt, että kun terapiani nyt loppui niin pärjäänkö ja osaanko elää asioiden kanssa.

torstai 25. elokuuta 2022

Syksy pelottaa


 Osa 17


Syksy saapuu

Syksy, pimeä ja ahdistava kausi.
Hieman pelottaa alkava syksy ja pimeä kausi.
Entä jos masennun taas.
Tiedän, en saisi ajatella etukäteen näin.
Mutta jostain syystä se pelottaa.
Psykologi tosin ehdotti minulle kirkasvalolamppua. Ehkäpä sellainen pitäisi hankkia.
Olen kyllä hieman skeptinen sen suhteen, että toimiiko tuollainen lamppu oikeasti.
Jos kellään on siitä kokemuksia niin kertokaa minulle.
Syksy ja pimeä, miksi se ahdistaa?
Siihen kun osaisi vastata.
Ehkä se on vaan se pitkä ja pimeä kausi.
Tosin syksyllä on iloinen perhetapahtuma tulossa. Miniäni saa vauvan lokakuun alussa.
Se on ainakin yksi piristävä asia.
Pitäisi varmaan keksiä jotain tekemistä syksyyn, että en ehtisi miettiä sitä niin paljon.

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Harhoja


 Osa 16


Harhat

Aloin siis saamaan harhoja. Psykiatri alkoi epäillä tiettyä lääkettä mikä minulla oli.
Vaihdettiin siis Lääke. Ei auttanut. Minä näin ja kuulin harhoja.
Ja lisäksi aloin näkemään painajaisia.
En  pystynyt nukkua kunnolla.
Tuohon aikaan olin tosin myös masentunut joka myös aiheutti kaikenlaista haittaa.
Psykiatri alkoi epäillä kaksisuuntaista mielialahäiriötä mutta loppujen lopuksi ei sitä ollut. Onneksi.
Kun sitten muutimme Isokyröön  ja pääsin siellä uudelle psykiatrille, sain lopulta, kuuden vuoden hoitojen jälkeen, lääkkeen joka poisti harhat. Vihdoinkin.
Harhat katosivat tuon lääkkeen myötä.
Tänä päivänä on lääkitys kohdillaan.

tiistai 23. elokuuta 2022

Paniikkihäiriö


Osa 15

Paniikkihäiriö

Kun sain ensimmäisen paniikkikohtauksen niin en tiennyt mistä on kyse.
Soitin tyttärelleni ja hän tuli käymään ja totesi, että nyt mennään käymään lääkärissä.
Kun pääsimme vastaanotolle niin minut ohjattiin hoitajan luo. Paikalla oli kaksi hoitajaa ja molemmat totesivat, että kyseessä on luultavasti paniikkikohtaus. Kyselivät minulta mistä johtui mutta en saanut sanotuksi mitään kun oli kova kohtaus päällä. Itkin, tärisin, ja en saanut hengitettyä kunnolla, sydän löi hurjaa vauhtia.
Hoitajat tarjosivat minulle vettä. Melkein siinä suutuin, ei se vesi auta. Kyselivät ja kyselivät ja soittivat lääkärille, että ottaako minut vastaan.
Ei ottanut. En saanut mitään apua, enkä mitään lääkettä mikä olisi kohtaukseen auttanut.
Lähdin vastaanotolta paniikkikohtauksen kanssa pois.
Kohtaus helpotti ajan kanssa.
Sain lääkäriajan parin päivän päähän tuosta käynnistä.
Menin lääkärin vastaanotolle ja hän kyseli minulta kaikenlaista ja halusi tietää millaisia oireita minulla tulee.
Käynnin lopuksi sain reseptin paniikkihäiriöön.
Söin noita lääkkeitä jonkin aikaa mutta paniikkikohtaukset vaan jatkuivat, lääke ei ollut tarpeeksi tehokas.
Sain lähetteen psykiatrille ja hän määräsi uuden lääkkeen.
Minulle kokeiltiin monia eri lääkkeitä varmaan kolmen vuoden ajan kunnes vihdoin löytyi oikea Lääke.
Joistakin lääkkeistä minulle tuli haittavaikutuksena harhoja. Niistä oma kirjoitus

Paniikkihäiriö alkoi vihdoin olemaan hyvässä kunnossa. En enää saa niin helposti isoja paniikkikohtauksia

maanantai 22. elokuuta 2022

Adhd aikuisena


 Osa 14

Adhd aikuisena

Minä sain nyt aikuisena ADHD-diagnoosin.
Miten se todettiin?
Minulle tehtiin paljon psykologisia testejä ja psykiatri haastatteli. Minulla todettiin tarkkaavaisuuden haasteita, vaikeus keskittyä olennaisiin asioihin, vaikeus keskittyä pitkään ilman ajatusten harhailua ja vaikeus suorittaa tehtäviä määrätietoisesti ja tehokkaasti.

Mäntässä asuessa minulle kokeiltiin yhtä adhd-lääkettä, joka oli lyhytvaikutteinen, mutta se teki minut yliaktiiviseksi. Silloin lääkäri sanoi, että lopetetaan lääke, ja vielä sanoi, että ei oteta muuta tilalle.
Olinkin varmaan sitten pari vuotta ilman mitään adhd-lääkettä, kunnes muutimme Isokyröön ja lääkäri haastatteli minua ja sanoi, että kokeillaan sen nimistä lääkettä kuin Concerta. Se on pitkävaikutteinen Lääke.
Tuo Lääke on sopinut minulle oikein hyvin.
Nyt annostusta juuri nostettiin ja voin todella hyvin adhd:n puolesta.
Olihan se aikamoista saada kuulla, että minulla on myös adhd.
Nyt ymmärrän paremmin muutamia asioita, että miksi en ole osannut keskittyä.
Miksi olen tehnyt montaa asiaa kerralla ja vain hetken aikaa kutakin.
Olisipa asiaa tutkittu silloin kun olin vielä koulussa. Mutta ei siihen aikaan edes tiedetty tällaisesta kuin adhd.

Eikö sanontakin sano, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Miten masennus näkyy minussa


 Osa 13


Miten masennus näkyy minussa.

Masennus näkyy, tunne-elämässä.
En jaksa huomioida läheisiäni.
Masennus näkyy, ajattelussa.
En jaksa ajatella yhtään mitään.
Masennus näkyy, toimintakyvyssä.
En jaksa tehdä mitään, istun ja olen kaikinpuolin lamaantunut.
Masennus on vakava sairaus. Minulla on diagnoosina vakava psykoottinen masennus.
Onneksi masennukseni on nyt remissiossa, eli olen nyt terve.
Masennus on siitä ikävä sairaus, että se saattaa uusia ihan milloin vain.

Psykoottinen masennus on vaikea-asteinen masennus, johon liittyy harhaluuloja, aistiharhoja, psykomotorista hidastumista, kiihtymistä tai sulkutila.

Jos haluat kysyä jotain niin vastailen mielellän

lauantai 20. elokuuta 2022

Unelmia ja tulevaisuutta


 Osa 12

19.8.2022
Unelmia ja tulevaisuutta

Joko uskallan luoda unelmia. Uskallanko katsoa tulevaisuuteen.
Olen pitkään elänyt päivän kerrallaan ja vielä osa minusta joutuu jatkossakin niin tekemään.
Haluaisin uskaltaa tehdä asioita yksin mutta jokin päässäni vielä rajoittaa minua.
Saan kyllä tehtyä asioita kotona, sellaisia mistä tykkään, esim. korujen valmistus ja kutominen. Ja toki kotityöt.
Unelma. Mieleeni herää kysymys, mitä on unelma?
En osaa unelmoida. Se voi tietysti kuulostaa hassulta mutta elin niin pitkään "kehoni ja mieleni vankina" että olen unohtanut mitä on unelma.
Tulevaisuus. Tulevaisuudessa näen meidän suuren perheen, lapset, lapsenlapset, miniät ja vävy.
Teemme yhdessä mukavia asioita kuten lomailuja, joita olemme tehneet tähänkin asti, ja kaikkea muuta kivaa.
Tulevaisuudessa toivon, että näkisin myös itseni hyvinvoivana.
Itseni arvostus. Se on vielä kadoksissa. En osaa arvostaa itseäni enkä pidä itsestäni.
Se on minulta viety.
Sain kyllä terapiassa paljon työkaluja mutta kaikki palat eivät vielä ole kohdallaan.
Minulla on vielä todella paljon työstettävää itseäni kohtaan.

Jos sinulla on kysyttävää, voit kysyä tai jos sinulla on minulle ideoita, voit kertoa.
Olisin iloinen kommenteista.

perjantai 19. elokuuta 2022

Faktat


 Osa 11

16.8.2022

Otin yhteyttä hoitajaani. Hän ymmärsi tilanteeni ja sain taas uutta näkökulmaa masennuksen pelkooni.
Minun tarvitsee huomioida faktat.
Ajattelen asioita liian pitkälle joka hankaloittaa elämääni.
Minun pitää opetella elämään tässä hetkessä.
Se etten osaa, juontaa juurensa asioista joita olen joutunut läpikäymään.
Nuo asiat rikkoivat minut perusteellisesti, henkisesti ja fyysisesti.

Tänä päivänä onneksi asiat on hyvin ja voin rauhallisin mielin jatkaa elämääni ja opetella elämään faktojen kanssa.
Joudun kuitenkin syömään masennuslääkkeitä varmasti pitkään mutta tällä hetkellä ilman niitä en uskalla edes ajatella olevani.
Siitä huolimatta olen melkein oma itseni.

Jatkoa kirjoitan kun taas tulee kirjoitettavaa! Mitä haluatte kuulla?

torstai 18. elokuuta 2022

Mietityttää


 Osa 10

15.8.2022

Kesä alkaa olla pian lopussa ja minua hieman mietityttää oloni kun tulee taas pimeä kausi.
Onneksi jaksan tehdä taas asioita mistä tykkään, jos se saisi ajatukset pysymään kurissa.
Tänään itseasiassa oli vähän vaihteleva fiilis, välillä oli oikein hyvä mutta välillä huomasin, että stressaan asioita.
Onneksi parempi fiilis voitti tällä erää.
Itse en välttämättä huomaa jos masennun, silloin jonkun toisen pitää sanoa siitä minulle.
Kun kirjoitan tätä niin huomaan pelkääväni sitä, että masennun taas.
Minun ei pitäisi edes miettiä tuota asiaa.
Pitäisiköhän kuitenkin ottaa vielä yhteyttä psykologiin?

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Kuinka voin nyt


 Osa 9.

14.8.2022

Kuinka voin nyt?

Olo on hyvä mutta hieman epätodellinen. Epätodellinen siksi, että terapia loppui.
Terapiasta oli minulle kuitenkin apua vaikeissa tilanteissa.
Nyt minun pitää pärjätä omin avuin.
On minulla Ihana mieheni tukena ja hän on erittäin ymmärtäväinen taistelujani ja minua kohtaan.
Masennus on remissiossa tällä hetkellä.
Hieman tietysti pelottaa tulevaisuus mutta minun on pakko vain uskaltaa katsoa eteenpäin.
En ole enää niin herkkä, että saisin joka asiasta paniikin.
Se on jäänyt taakse.
Olen ajatellut palkita itseni jollain tavalla, koska olen saanut ison asian päätökseen mielessäni.
Ajattelin fenixlintu tatuointia. Se on kuin minä, uudelleen syntynyt.

tiistai 16. elokuuta 2022

Viimeinen terapia


 Osa 8.


9.8.2022

Tänään oli viimeinen terapiakäynti.
Ajatukset seilaavat ja mietin, että pärjäänkö ilman terapiaa.
Kuusi pitkää vuotta käsittelin asioita ja nyt olen siinä pisteessä, että osaan käsitellä menneitä.
Concerta lääkitys on auttanut minua keskittymään asioihin ja olenkin pystynyt pitkästä aikaa tekemään asioita mistä tykkään.
Olo on epätodellinen.
Tiedän, että masennus voi tulla takaisin mutta elän päivän kerrallaan ja en mieti ikäviä asioita.

Sanat jättivät jäljet, teot repivät minut rikki.

Masennus, syö mielestä ilon, kehosta voiman ja tulevaisuudelta toivon.

maanantai 15. elokuuta 2022

Osaan nauttia elämästä


 Osa 7.


Heinäkuu 2022

Aikaa on kulunut ja kesäkin on saapunut.
Eläkepäätös oli myönteinen keväällä. Tuo helpotti mieltäni paljon.
Minulla on kesän aikana ollut masennusta vähän. Sain myös adhd lääkityksen. Tuo lääkitys on auttanut minua paljon. Jaksan paremmin keskittyä asioihin. Kävimme Kolilla mökkilomalla ja se oli oikein kiva loma. Osasin pitkästä aikaa nauttia lomasta ilman masennusta.

Terapia alkaa minulla olemaan vähissä.
Jännittää kuinka pärjään ilman jutteluaikoja.
Osaanko elää ilman terapiaa.

Paljon on tapahtunut asioita kevään aikana.
Vointini on kohentunut.

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Tietoa odotellessa

 


Osa 6.

Helmikuu 2022

Eläke

Tuli aika kun taas tapasin lääkärini.
Juttelimme voinnistani ja siitä miten voisin alkaa voida paremmin. Sain uuden lääkkeen. Ja lopuksi lääkäri sanoi, että olisi aika hakea minulle varsinaista eläkettä.

Jollain tavalla tuo tieto oli helpotus.
Enää ei tarvitsisi miettiä toistaiseksi olevia eläkkeitä ja sairaslomia.
Nyt odottelen kelan päätöstä eläkkeestä.

Tuota tietoa odotellessa minulla on ollut hyvin vaihtelevia päiviä.
Välillä on oikein hyviä päiviä ja välillä taas monta masennuspäivää.
Nyt masentaa kun sairastuin flunssaan. En ole testannut, että onko koronaa. Toivottavasti ei.  Oletettavasti kuitenkin pelkkä flunssa.
Nyt flunssa on kestänyt jo viisi päivää joten varmaan pakko tehdä testi, että onko koronaa.
Kyllä on masentavaa olla sairaana. Ei jaksa tehdä mitään.
En tehnyt testiä.

Jouduin flunssan takia perumaan psykologi ajan ja seuraavan ajan sain vasta kolmen viikon päähän.
Voi apua miten pitkälle menee aika.
Tein sitten koronatestin, ei koronaa. Todennäköisesti influenssa kun näin kauan kestää.
Flunssa kesti kaksi viikkoa.
Voisiko elämä alkaa tuntua pikkuhiljaa paremmalta?
Olen väsynyt kaikkeen......

lauantai 13. elokuuta 2022

Uusi alku


 Osa 5.

Uusi alku

Tuli syksy, syyskuun loppu ja me muutimme, kyllä, taas.
Tällä kertaa Isoonkyröön.

Minua hieman jännitti muuttaa Etelä-pohjanmaalle. Mietin, että joudun jälleen kerran selittämään asiat uudelleen.
Turhaan jännitin, psykologi oli alustavasti jo tutustunut tietoihini.
Hänen kanssa oli helppo jutella.
Eikä mennyt kauaa kun pääsin myös psykiatrille. Sinne meno jännitti kovasti koska tämä psykiatri oli mies.
Mutta pian huomasin, että hän on todella hyvä ja pätevä lääkäri. Olihan hän ylilääkäri.
Juteltuamme tunnin hän antoi minulle uuden ajan ja sanoi, että ensi kerralla teemme lääkemuutoksia.

Aikaa kului uudella paikkakunnalla ja minä aloin voimaan paremmin. Mieleni oli pirteämpi ja olen jaksanut liikkua ulkonakin.
Vanhin poikamme perheineen asuu ihan lähellä meitä, joten heidän kanssaan vietämme paljon aikaa.
Se on yksi syy miksi voin paremmin.

Masennusta minulla vielä on mutta ei niin pahasti.

perjantai 12. elokuuta 2022

Sumussa


 


Osa 4.
Musta kesä

Kevät oli alkanut ja elämä uudessa paikassa, uudessa kodissa. Asuimme kaukana palveluista.

Nämä jatkuvat muutot alkoi tuntua mielessäni ja masennuinkin todella pahasti.
Uusi psykiatri ja uusi psykologi jälleen kerran. Onneksi he olivat mukavia ja hoitoni jatkui sujuvasti.

Tuli kesä. Minä istuin sohvalla ja katselin tunnista toiseen teeveetä. En jaksanut tehdä mitään, ei kiinnostanut mikään.
Nukuin levottomasti eikä oikeen edes väsyttänyt.
Juuri ja juuri jaksoin ruokaa laittaa.

Välillä poikani tuli kylään muutamaksi päiväksi ja silloin olin pirteämpi. Tai ainakin yritin olla.

Tuo kesä meni sumussa. Olin pahasti masentunut ja minulla oli harhojakin.
Sain jälleen uusia lääkkeitä, masennukseen ja harhoihin.
Minusta alkoi tuntua, että kuljen lääkesumussa vaikka ne auttoivatkin.

torstai 11. elokuuta 2022

Muuttoja ja masennusta


 


Osa 3.
Muuttoja

Jälleen muutto edessä, takaisin Tampereelle.
Hoitoni siirrettiin kiireellisenä Tampereelle mutta jouduin odottamaan aikaa psykiatrille monta kuukautta.
Koko ajan pelkäsin, että joudun samalle psykiatrille josta olin tehnyt valituksen hoitoani koskien.

Kunnes sain ajan ja pelkoni kävi toteen.
Menin psykiatrille ja kuinka ollakaan, lääkäri otti ensimmäisenä puheeksi valitukseni, hän sanoi näin, - miksi olet tehnyt valituksen saamastasi hoidosta?
Eihän psykiatri saa näin sanoa potilaalle.

Tuon käynnin jälkeen pyysin päästä uudelle psykiatrille.

Meni taas tovi, että sain uuden ajan.
Kun aika tuli niin jouduin kertomaan asiani jälleen kerran uudelle lääkärille.
Tällä lääkärillä kävin vain hetken kunnes jälleen muutimme, Ikaalisiin

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Uusi alkuko?


 Osa 2.

Uusi alkuko

Sitten tilanne muuttui kun muutimme uudelle paikkakunnalle, Mänttään. Sain uuden psykiatrin ja pääsin juttelemaan psykologille, alkuun viikon välein.
Minulla diagnosoitiin vaikea psykoottinen masennus.
Sain uudet lääkkeet, masennukseen ja paniikkihäiriöön.
Olin jälleen sairaslomalla.
Juominen oli loppunut kun olin saanut jutella asioista.

Tällä kertaa minua kuunneltiin ja sain tarvitsemaani apua.
Tosin tilanne oli niin arka, että noista aroista asioista ei voinut vieläkään puhua.

Aikaa kului ja lopulta olinkin työkyvyttömyyseläkkeellä toistaiseksi.
Jonkin ajan kuluttua oloni alkoi olla jo hieman parempi. Mieleni alkoi olla hieman valoisampi.

Kunnes......

tiistai 9. elokuuta 2022

Masennus


 Helmikuu 2022

Osa 1.
Vaikea vuosi

Noin kuusi vuotta sitten, kesällä, päässäni alkoi tapahtua. Asuimme Tampereella.
Jokin laukaisi ikävät muistot mieleeni. Mieleeni tuli kysymys, MIKSI. Minua oli käytetty hyväksi ollessani lapsi ja vielä nuorenakin se jatkui. Tuo kesä, kun muistin asiat, oli tappaa minut.
Koin kauhun hetkiä, sain rajuja paniikkikohtauksia ja näin painajaisia.
Nämä asiat oli haudattuna syvälle mieleeni ja ne oli lähes unohdettu.

Oli lämmin kesä ja aloin tukahduttaa tunteitani  juomalla. Kävin baareissa pari kertaa viikossa, joskus jopa kolmekin.

Juttelin asioista seurani kanssa ja samalla join.
Välillä asioita jutellessani, sain kovan paniikkikohtauksen. Se rauhoittui mitä pidemmälle ilta eteni, ja mitä enemmän join.

Olin päässyt terapiaan, tai niin ainakin luulin.
Kävin psykiatrilla ja hän vain jutteli niitä näitä ja ojensi minulle reseptin.
Sain lääkettä jonka pitäisi rauhoittaa paniikkikohtauksia. Lääke rauhoittikin.
Mutta lääkäri ei kuunnellut varsinaista syytä miksi hain apua.
Se jopa pahensi oloani ja sai minut juomaan lisää.
Join alkoholia ja otin rauhoittavia.

Kun olin humaltunut, mieleni teki hypätä koskeen tai auton alle.

Viimeinen asia joka sai minut juomaan lisää, oli kun lääkäri sanoi, että olen liian vanha saamaan apua.

Olin käynyt psykiatrin luona vuoden ja tuon vuoden olin myös sairaslomalla.
Seuraavan vuoden olin työttömänä koska lääkärini mielestä olin kunnossa, enkä voinut ottaa vastaan työtä kun olin edelleen henkisesti sairas.

Tämä lääkäri pompotti minua edestakaisin, en päässyt edes jutteluterapiaan. Eikä lääkäri halunnut kuunnella mitä hänelle kerroin. 

Kun oma lapsi sairastuu vakavasti

  Osa 74 Kun oma lapsi sairastuu vakavasti Lapseni joka on jo aikuinen, mutta aina sydämessäni. Hän elää normaalia elämää vuosikaudet, ...